Digby - koiraa kerrakseen

(Digby, The Biggest Dog In The World, perhe-elokuva vuodelta 1973)

Tämä on elokuva valtaviin mittoihin kasvavasta vanhaenglanninlammaskoirasta. Nuori poika nimeltä Billy White ihastuu koiratarhassa aivan normaalikokoiseen Digbyyn ja päättää ostaa sen omaksi koirakseen. Billyn isoisä ei kuitenkaan hyväksy Digbyä taloon, jolloin Billyn tiedemiesäidin työkaveri Jeff Eldon lupautuu ottamaan koiran luokseen asumaan. Erehdyksen kautta armeijan kehittelemä huippusalainen kemikaali päätyy Digbyn latkittavaksi - tuhoisin seurauksin. Vihannesten tehokasvattamiseen suunniteltu aine alkaa nyt kasvattaa Digbystä jättiläiskoiraa.

Luonnonoikuksi muuttunut Digby siepataan kotoaan sirkuksen vetonaulaksi, mutta esityksen aikana rautakahleet eivät enää pysty pidättelemään sitä aloillaan. Niinpä Digby karkaa vaeltelemaan ympäri Englannin maaseutuja. Armeijan mielestä kerrostalon kokoinen koira on vakava uhka niin elämälle kuin omaisuudellekin, joten Digbyn perään lähetetään raskaan sarjan eliminointijoukot. Billy ja Jeff seuraavat Digbyä omalla taholtaan, sillä he näkevät koirassa vain vanhan tutun Digbyn, jonka tulevaisuus on vaakalaudalla ilman kokomuutoksen parantavaa vasta-ainetta.

DVD-julkaisu: Suomi




Takaisin etusivulle

Koiraelokuvat.info is a non-commercial, non-profit fansite for information purposes only. No copyright infringement intended. All titles, characters, cover pictures and other images are © their respective owners.