Hopeanuoli

(Ginga Nagareboshi Gin, 1986)

Hopeanuoli on Yoshihiro Takahashin luoman manga-sarjakuvan pohjalta tehty animesarja, jonka suomidubatut VHS-kasetit olivat monille 80-luvun lapsille ensimmäinen kosketus tyypilliseen japanilaiseen animaatioon. Tarina kertoo Hopeanuoli-nimisestä karhukoirasta, jonka elämäntehtäväksi lankeaa tuhota aluetta terrorisoiva hirviökarhu. Hopeanuoli kohtaa vuorilla joukon villikoiria, joilla on samat tavoitteet, ja päättää liittyä koiralaumaan. Yhdessä ne lähtevät kiertämään Japania kerätäkseen mukaansa lisää taisteluvalmiita koiria.

Kuvagalleria
Hopeanuolet musiikit
Mielenkiintoisia yksityiskohtia 1
Mielenkiintoisia yksityiskohtia 2
Salaperäinen sivu
Tietovisa
Japanilaiset VHS:t

Suomeksi puhutut neljä VHS-kasettia on julkaistu 80-luvun lopulla (kaksi kertaa?), 1994 ja 1996 sekä 2000-luvulla vastaavina DVD-levyinä. Näissä sarja ei kuitenkaan ole alkuperäisessä muodossaan, vaan kohtauksia on sensuroitu verisyyden takia tai muuten vain, ilmeisesti kasettien pituuden rajoittamiseksi. Kokonainen leikkaamaton sarja japanilaisilla äänillä julkaistiin DVD-boksina vuonna 2003.

Hopeanuoli on pohjimmiltaan viehättävä kasvutarina ja matkakertomus. Jopa väkivaltaiset taistelukohtaukset ansioituvat omassa sarjassaan olemalla virkistävän erilaista toimintaa, sillä ne ovat yleensä hampain ja kynsin käytävää akrobaattista lähitaistelua. Kunniamaininta myös hyville taustamusiikeille.




Takaisin etusivulle

Koiraelokuvat.info is a non-commercial, non-profit fansite for information purposes only. No copyright infringement intended. All titles, characters, cover pictures and other images are © their respective owners.