Karvanaama

(The Shaggy Dog, perhekomedia vuodelta 2006 )

Tässä elokuvassa koiranpuremalla on kummallisia seurauksia. Tiibetiläisessä luostarissa hiljaiseloa viettävä 300-vuotias vanhaenglanninlammaskoira siepataan erään lääkeyhtiön laboratorioon, jossa koiran pitkäikäisyyden salaisuutta yritetään selvittää. Tulokset eivät ole kovin lupaavia, sillä kaikki koe-eläimet alkavat kuolemattomuuden sijasta vain ilmentää koiran ulkoisia ominaisuuksia.

Sattumalta koira onnistuu pakenemaan vangitsijoiltaan. Se löytää turvapaikan Douglasien perheestä ja saa uudeksi nimekseen Shaggy. Douglasin perheen isä Dave on asianajaja, joka parhaillaan on mukana jutussa, joka koskee samaiseen lääkeyhtiöön kohdistunutta tuhotyötä. Shaggy puraisee Davea, ja pureman mukana siirtyvä koiran manipuloitu DNA alkaa pian vaikuttaa: Daven käytös muuttuu vähitellen yhä koiramaisemmaksi, kunnes eräänä päivänä hän saa huomata todella olevansa ajoittain ruumiiltaan koira. Koirana olo osoittautuu kuitenkin hyödylliseksi sekä lääkefirman todellisen luonteen paljastamisessa että perheen sisäisten asioiden selvittelyssä.

Periaatteessa tämä elokuva on uusintaversio vuoden 1959 Shaggy Dogista. Yhteistä näille on vain lammaskoiraksi muuttumisen idea.

DVD-julkaisu: Suomi




Takaisin etusivulle

Koiraelokuvat.info is a non-commercial, non-profit fansite for information purposes only. No copyright infringement intended. All titles, characters, cover pictures and other images are © their respective owners.