The Journey of Natty Gann

(Disneyn seikkailuelokuva vuodelta 1985)

Tämä elokuva kertoo nuoren Natalie-tytön vaelluksesta halki 1930-luvun Yhdysvaltojen. Matkaseuranaan ja suojelijanaan hänellä on villi susi. Lamakauden aikana Nattyn isä Sol Gann ottaa äkkilähdön Chicagosta kauas pohjoisiin osavaltioihin työpaikan toivossa. Hän jättää tyttärelleen viestin, jossa lupaa lähettää matkarahaa mahdollisimman pian. Omatoimisuuteen tottunut Natty ei tule toimeen uuden ankaran holhoojansa kanssa, joten hän päättää lähteä isänsä perässä kohti Seattlea.

Pitkän matkansa alkutaipaleella Natty joutuu todistamaan laitonta koiratappelua, jossa taistelukoiran vastustajaksi on laitettu susi. Hurja susi voittaa kamppailun ja riistäytyy sitten vapaaksi vangitsijoiltaan. Natty auttaa suden pakoon, mutta kohtaa sen pian uudelleen salamatkustaessaan junan tavaravaunussa. Juna joutuu kuitenkin onnettomuuteen, jolloin sattuman kautta pelastuneet Natty ja susi jäävät keskelle erämaata. Susi jakaa saaliinsa Nattyn kanssa, ja vähitellen heistä kehittyy matkakumppanit. Nattyn edetessä kohti pohjoista hänen tielleen osuu niin ystävällisiä kuin vihamielisiäkin ihmisiä ja lukuisia läheltä piti-tilanteita. Samaan aikaan Nattyn isä uskoo tyttärensä menehtyneen junaonnettomuudessa ja suostuu murheissaan vapaaehtoisena kaikista vaarallisimpiin työtehtäviin.

VHS-julkaisu: Suomi, nimellä Natty Gann - kulkurityttö ja villikoira
DVD-julkaisu: ainakin USA

Kuvagalleria




Takaisin etusivulle

Koiraelokuvat.info is a non-commercial, non-profit fansite for information purposes only. No copyright infringement intended. All titles, characters, cover pictures and other images are © their respective owners.