White Dog

(draama/jännityselokuva vuodelta 1982)

White Dog on tositapahtumiin perustuva kertomus koirasta, joka on opetettu vihaamaan tummaa ihonväriä. Eräänä iltana nuori näyttelijätär Julie Sawyer törmää autollaan valkoiseen saksanpaimenkoiraan. Koira loukkaantuu, ja Julie päättää ottaa sen asumaan luokseen toipumisen ajaksi. Hän ei voi aavistaa, että kotioloissa lempeältä ja rauhalliselta vaikuttava koira raivostuu nähdessään tummaihoisen ihmisen. Se käy kiinni tappaakseen. Los Angelesissa totuus tulee pian ilmi, mutta Julie ei syytä koiraa siitä, millaiseksi ihminen on sen tehnyt. Hän haluaa antaa sille mahdollisuuden ja alkaa etsiä käsiinsä henkilöä, joka voisi opettaa koiran pois tuhoisasta reagointitavasta. Lopulta Keys-niminen eläintenkouluttaja lupaa yrittää.

Keys selittää Julielle, että 'valkoinen koira' on yleisnimitys koirille, joita aikoinaan käytettiin karanneiden orjien ja rikollisten kiinniottamiseen. Kun tehtävään palkatut mustat ihmiset toistuvasti pahoinpitelivät koiraa sen pentuaikana, se alkoi yhdistää tumman värin ensin pelkoon ja myöhemmin vihaan. Keys on työskennellyt vastaavien tapausten kanssa ennenkin, mutta Julien koira olisi ensimmäinen onnistunut yritys mitätöidä hirmukoulutuksen vaikutus.

TV-esitys Suomessa: nimellä Valkoinen koira
DVD-julkaisu: ainakin USA

Kuvagalleria




Takaisin etusivulle

Koiraelokuvat.info is a non-commercial, non-profit fansite for information purposes only. No copyright infringement intended. All titles, characters, cover pictures and other images are © their respective owners.